maanantai 22. tammikuuta 2018

Mafioso

Mafioso on roolipeli, jossa pärjää, jos osaa valehdella ja huomaa, kuka valehtelee. Jotkut käyttävät tästä pelistä nimeä “Ihmissusi”. Peliä voi pelata, jos on kuusi pelaajaa. Parhaiten se toimii jos on ainakin seitsemän pelaajaa. Peli on kivaa, kun ulkona on huono sää ulkoiluun.

Pelissä on kaksi joukkuetta: mafiosot ja rehelliset kansalaiset. Mafiosot tietävät, ketkä muut ovat mafiosoja, mutta muut eivät tiedä toistensa rooleja. Mafiosot yrittävät saada muita pois pelistä murhaamalla heitä yöllä ja juonimalla heitä päivällä vankilaan. Muut yrittävät selvittää keskustelemalla, ketkä ovat mafiosoja, ja laittaa heidät vankilaan. Peliä pelataan sisällä ringissä niin, että kaikki näkevät toisensa.

Yksinkertaisimmillaan pelissä on seuraavat roolit: pelin johtaja, poliisi, lääkäri, mafiosoja ja tavallisia kansalaisia (taviksia). Noin kolmasosa on mafiosoja, mutta mitä enemmän pelaajia, sitä pienempi osa on mafiosoja. Pelin johtaja johtaa peliä. Hän ei nuku yöllä ja tietää kaikkien roolit, mutta ei paljasta niitä.

Pelaajien roolit jaetaan arpomalla esimerkiksi niin, että pelin johtaja jakaa kaikille Uno-kortit. Kortti määrää roolin vaikkapa seuraavasti: 
  • musta kortti: mafioso, 
  • vihreä: tavis, 
  • sininen: poliisi 
  • punainen: lääkäri. 
Kun kortit on jaettu, jokainen tarkistaa oman roolinsa, laittaa kortin piiloon niin että kukaan ei näe sitä, ja peli voi alkaa. On erittäin tärkeää, että alkutilanteessa kukaan ei tiedä toisen roolia. Jos joku näkee toisen kortin, jaetaan roolit uudestaan.

Pelissä yö ja päivä vuorottelevat. Jokaisena yönä murhataan yksi pelaaja (jos lääkäri ei onnistu häntä pelastamaan), ja jokaisena päivänä laitetaan yksi pelaaja vankilaan. Peli päättyy, kun ainakin puolet jäljellä olevista on mafiosoja (nyt mafiosot voittivat), tai mafiosoja ei ole enää yhtään (rehelliset kansalaiset voittivat).

Yö etenee aina seuraavasti:
  1. Pelin johtaja käskee kaikki nukkumaan sanomalla: “Saapuu yö”. Kaikki pelissä vielä mukana olevat sulkevat silmänsä. 
  2. Pelinjohtaja pyytää mafiosoja heräämään ja murhaamaan jonkun. Mafiosot avaavat silmänsä ja murhaavat osoittamalla jotain pelaajaa. Heidän pitää päästä yksimielisyyteen siitä, kenet he haluavat murhata. Kun mafiosot ovat saaneet valittua uhrin, pyytää pelin johtaja mafiosot nukkumaan. Pelinjohtaja painaa mieleensä, kuka murhattiin. 
  3. Jos lääkäri on vielä mukana pelissä, pelinjohtaja pyytää häntä heräämään sanomalla “Lääkäri herää ja pelastaa itsensä tai jonkun muun”. Hän pelastaa osoittamalla sitä pelaajaa, jota arvelee mafiosojen uhriksi. Lääkäri voi siis pelastaa myös itsensä. Tämän jälkeen pelin johtaja pyytää lääkäriä menemään nukkumaan.
  4. Jos poliisi on vielä pelissä, pelinjohtaja pyytää poliisia heräämään. Poliisi saa epäillä yhtä pelaajaa mafiosoksi (osoittamalla), ja pelinjohtaja näyttää eleillä (esim nyökkäämällä tai puistamalla päätään), oliko epäilty mafioso vai ei. Tämän jälkeen pelinjohtaja pyytää poliisin menemään nukkumaan.
  5. Pelinjohtaja ilmoittaa: “Saapuu aamu”. Jos lääkäri ei onnistunut pelastamaan murhattua, pelinjohtaja kertoo kuka murhattiin. Murhattu on nyt poissa pelistä. Jos murhattu oli poliisi, hän saa kuitenkin paljastaa kaikki tietonsa ennen kuin jää pois pelistä. Jos lääkäri onnistui pelastamaan murhatun, hän sanoo, että yöllä on tapahtunut murhayritys, mutta lääkäri on onnistunut pelastamaan uhrin. Pelastuneen uhrin nimeä ei paljasteta.
Päivä etenee seuraavasti:
  1. Keskustellaan yön tapahtumista. Rehellisten kansalaisten tavoite on selvittää, ketkä ovat mafiosoja. Mafiosot yrittävät olla paljastumatta ja johtaa muita harhaan. Pelaajat voivat esittää toisille kysymyksiä ja epäillä heitä tai perustella, miksi itse eivät ole mafiosoja, jos heitä on epäilty. Pelin johtaja jakaa puheenvuoroja. Pelistä pudonneet (murhatut ja aiemmin vankilaan joutuneet) saavat seurata peliä, mutta eivät saa sanoa tai muutenkaan ilmaista mitään peliin liittyvää.
  2. Kun keskustelua on käyty pelinjohtajan mielestä riittävästi, äänestetään, kuka laitetaan vankilaan. Pelin johtaja kysyy vuorotellen jokaisesta epäillystä pelaajasta, että ketkä äänestävät häntä. Kaikki pelaajat näkevät, ketä kukin äänestää. Eniten ääniä saanut joutuu pois pelistä, vankilaan. Jokaisen on äänestettävä, ja jokaisella on vain yksi ääni. Jos kaksi pelaajaa saa yhtä paljon ääniä, tehdään toinen äänestyskierros, jossa vain näitä kahta saa äänestää. Jos sittenkin menee tasan, jatketaan keskustelua ja tehdään myöhemmin uusi äänestys. 
Vihjeitä:
  • Jos pelaajia on vähän, ei ensimmäisenä yönä kannata murhata ketään pelaajaa. Voidaan sopia etukäteen vaikkapa että mafiosot murhaavat ensimmäisenä yönä jonkun huonekalun, ja mafiosojen pitää päästä yhteisymmärrykseen minkä huonekalun murhaavat. 
  • Poliisin ja lääkärin kannattaa pitää roolinsa salassa varsinkin pelin alussa, etteivät mafiosot murhaa heitä. Poliisin kannattaa käyttää kuitenkin tietojaan hyödyksi mahdollisimman paljon ohjaamalla keskustelua. 
  • Jos poliisilla on riittävästi tietoja, että rehellisten kansalaisten voitto on varma, hänen voi kannattaa paljastaa henkilöllisyytensä (korttia ei saa näyttää). Toisaalta joku mafiosokin voi väittää olevansa poliisi, mikä saattaa joskus johtaa ojasta allikkoon; etenkin jos mafioso ehtii väittää olevansa poliisi ennen oikeaa poliisia.
  • Tarkkailemalla toisten äänestyskäyttäytymistä voit saada arvokkaita johtolankoja mafiosojen metsästykseen.
  • Äänestys voidaan tehdä myös silmät kiinni jos niin sovitaan.

Lisää tietoja löytyy täältä.

Laajennoksia ja itse kehittelemiämme muunnoksia tästä pelistä kerromme tulevissa postauksissa. Pysykäähän linjoilla :)

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Pimeävilkkis

Pimeävilkkis toimii melkein samalla tavalla kuin vilkkis (ks. vilkkis), mutta sitä pelataan pimeässä. Ainoa ero vilkkiksen sääntöihin on se, että etsijä voi ottaa kiinni myös koskettamalla piilossa olevaa, jolloin ei ole mahdollista tulla nimirikkoa. Myös piilossaolijat voivat pelastaa koskettamalla kiinnijääneitä.

Pimeävilkkiksessä tummat vaatteet auttavat maastoutumaan. Meillä kerran tummissa vaatteissa ollut henkilö seisoi tumman oven edessä etsijän kävellessä ohi ainakin kymmenen kertaa.

Pimeävilkkiksen olemme keksineet itse

lauantai 13. tammikuuta 2018

Vilkkis

Vilkkis on piilopeli, jossa piilossa oleva voi pelastaa kiinnijääneen vilkuttamalla piilostaan. Peliä pelataan usein sisällä, mutta se toimii myös ulkona paikoissa, joissa voi livahtaa nopeasti piiloon etsijän huomaamatta. Peli toimii parhaiten, jos on yli viisi pelaajaa ja sopii kaikenikäisille.

Aluksi etsijä laskee silmät kiinni sovittuun lukuun (yleensä 30-60:een riippuen alueen koosta) samalla, kun muut menevät piiloon. Laskettuaan etsijä alkaa etsiä muita. Kun etsijä löytää jonkun piilossa olevan, hän sanoo tämän nimen. Tämä tulee pois piilosta ja alkaa kulkea etsijän perässä. Kaikki löydetyt pelaajat kulkevat siis jonossa etsijän perässä.

Piilossa oleva voi pelastaa kiinnijääneen vilkuttamalla tälle kädellään. Vilkutuksen huomannut pelaaja voi juosta piiloon joko heti vilkutuksen nähtyään tai sopivan tilaisuuden tullen. Hän voi pelastaa muita vasta mentyään piiloon. Kiinnijäänyt ei kuitenkaan voi mennä piiloon enää sen jälkeen, kun vilkuttanut pelaaja on löydetty. Kun kaikki ovat jääneet, alkaa uusi kierros. Etsijänä on edellisellä kierroksella ensiksi löydetty.

Jos etsijä huutaa väärän nimen, tulee nimirikko. Sillon etsijä joutuu laskemaan uudestaan (yleensä paljon vähemmän, noin kymmeneen). Sillä aikaa kaikki kiinnijääneet menevät uudestaan piiloon.

Me kerran pelasimme kavereiden kanssa, eikä yhtä vieraista meinannut mitenkään löytyä, kun hänen äitinsä oli etsijänä. Lopulta selvisi, että hän oli mennyt matkalaukkuun.

Tämä peli on ilmeisesti tullut meille kavereilta. Kerran meille tuli afganistanilainen perhe, joka oli asunut Suomessa vuoden. Hekin olivat oppineet tämän pelin Suomessa ollessaan.

Vihje: Ota huomioon, että etsijä yleensä katsoo silmiensä korkeudelta. Meillä kerran yksi pelaaja oli penkin alla piilossa. Hän pelasti kaikki ja onnistui olemaan piilossa aika pitkään.

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Rummikub pikapeli

Rummikub on lautapeli, jossa yritetään päästä eroon numerolaatoista laittamalla niitä pöydälle numeropuoli ylöspäin tiettyjen sääntöjen mukaan. Me kehittelimme peruspelin lisäksi siihen pikapelin, jossa jokainen pelaa koko ajan. Pelissä tarvitaan hoksottimien lisäksi myös nopeutta. Rummikubia pelataan kahdella - neljällä pelaajalla, mutta olemme joksus pelanneet sitä myös viidellä ja kuudella pelaajalla.

Rummikub-pelissä on yhteensä 106 muovista laattaa. Laatoissa esiintyvät numerot 1-13 neljällä eri värillä. Kutakin numeroa on yhteensä 8 kappaletta, kaksi kutakin väriä.

Rummikub-pelissä pelaajille jaetaan aluksi aiemmin sovittu määrä (virallisten sääntöjen mukaan taitaa olla 14) laattaa. Loput laatat jäävät pöydälle numeropuoli alaspäin nostolaatoiksi. Pelin tavoitteena on päästä eroon omista laatoista asettamalla ne pöydälle. Kun pelaaja pääsee eroon kaikista laatoistaan, hän sanoo “Rummikub”. Ensimmäisenä laatoistaan eroon päässyt pelaaja voittaa pelin. 

Peruspelissä kukin pelaaja voi vuorollaan asettaa laattoja/laatan pöydälle jos 1) ne muodostavat vähintään kolmen laatan pituisen jonon, jossa on saman värisiä peräkkäisiä numeroita, 2) ne muodostavat vähintään kolmen laatan jonon, jossa esiintyy sama numero eri väreillä tai 3) laatta sopii jonkun toisen pelaajan asettaman jonon jatkoksi tai sen saa aseteltua muokkaamalla muiden asettamia jonoja niin, että lopulta pelialueella on vain edellä mainittujen sääntöjen mukaisia jonoja. Lisäksi jokaisen pelaajan ensimmäisenä laittaman jonon numeroiden summan pitää olla vähintään 30. Jokerilaatta voi korvata minkä tahansa numerolaatan.
Jos pelaaja ei voi laittaa laattaa pöydälle, hän ottaa itselleen yhden uuden laatan.

Peruspeli on mielenkiintoinen, ja vaatii hyviä hoksottimia, mutta siinä joutuu paljon odottelemaan muiden tehdessä vuorojaan.

Kehittämässämme pikapelissä ei ole lainkaan vuoroja, vaan kaikki pelaavat yhtä aikaa. Siksi pelissä tarvitaan myös nopeutta. Voit koko ajan miettiä, mikä laatta sopii pöydälle. Tajutessasi jonkun laatan sopivan johonkin voit heti laittaa sen pöytään. Pikapelissä ensimmäisen jonon numeroiden summan ei tarvitse olla yli 30, voit aloittaa millä tahansa sopivalla jonolla tai laatalla.

Pikapelissä voi myös rohmuta, eli ottaa laattoja pelialueelta itselleen, jos arvelee tarvitsevansa niitä myöhemmin tai jos niitä jää yli kun asettelee laattoja alueelle.

Jos pelaaja ei voi asettaa laattoja pöydälle, hän voi ottaa itselleen lisää laattoja (yleensä sovimme, että laattoja on otettava kolme kerrallaan) tai vain odottaa, että muut pelaajat laittavat sopivia laattoja pöydälle. Usein ollaan kuitenkin tilanteessa, että jonkun on otettava uusia laattoja, jotta peli voi jatkua. Me emme ole huomanneet, että kumpikaan näistä strategioista olisi ylivertainen, joskus odottelija voittaa, joskus voittaa se, joka ottaa paljon laattoja.

Joskus tulee myös tilanteita, jossa kaksi pelaajaa yrittää muokata samaa jonoa ja lopputuloksena pöydälle jää liian lyhyt jono. Silloin tarvitaan neuvottelutaitoja, joustavuutta ja rehellisyyttä.

Pikapeli syntyi, kun aloimme kyllästyä peliin, jossa suurin osa ajasta oli odottelua. Mietimmekin, että voiko peliä pelata ilman vuoroja. Se oli mukavampaa kuin peruspeli, joten pelaamme nykyään aina pikapeliä. Myöhemmin keksimme vielä rohmuamissäännön, joka paransi peliä entisestään.

Varoitus: pikapeliin jää helposti koukkuun ja haluaa pelata aina uuden pelin heti edellisen perään. Varsinkin, jos jää viimeiseksi. :)

Tässä alla on pieni video pikapelistä.

Lumisotatappopallo

Lumisotatappopallo on peli, jossa juostaan ja heitellään paljon lumipalloja. Sitä kannattaa pelata suvikelillä ja sellaisella paikalla, josta lumipallon mukaan ei lähde kiviä tai muuta kovaa. Peliä voi pelata hyvin tasaisella ja esteettömällä paikalla, mutta esimerkiksi mäki ja leikkimökki tuo siihen lisäjännitystä. Peli toimii parhaiten, jos on yli viisi pelajaa.

Tappopallossa kaikki polttavat kaikkia eli yrittävät heittää toisia lumipalloilla ja samalla väistelevät itse toisten heittämiä palloja. Kun saa poltettua toisen pelaajan, tämä menee väliaikaisesti pois pelistä, paikkaan, joka on yhdessä sovittu. Paikka voi olla esim. jalkapallomaali, tolppa, kuisti tms. Paikan on hyvä olla sellainen tai sellaisessa paikassa, että siellä oleva pelaaja erottuu muista pelaajista selvästi. Palanut pelaaja pääsee takaisin peliin, kun hänet polttanut henkilö palaa. Peliin takaisin päässeen henkilön pitää laskea ääneen viiteen (sekunteja) ennen kuin voi alkaa heittelemään muita ja muut voivat polttaa häntä.

Tarkoituksena on osua pallolla kaulasta alaspäin. Päästä ei pala. Kannattaa huomioida myös, ettei heitä liian kovaa. Jos pääsee tarpeeksi lähelle, polttaa voi myös koskettamalla toista ja sanomalla esim. “paloit”.

Lopulta pelin voittaa yksi henkilö, joka on polttanut kaikki muut. Peli loppuu nopeammin, jos on vähemmän pelaajia.

Tappopalloa voi pelata joukkueilla, jos mukana on paljon ja eritasoisia pelaajia. Joukkueita kannattaa olla ainakin kolme. Se toimii niin kuin yksinpelikin, mutta samassa joukkueessa olevat pelaajat eivät polta toisiaan. Se joukkue voittaa, jonka pelaaja jää viimeiseksi. Me pelaamme yleensä kahden pelaajan joukkueilla, vaikka mukana olisi yli kymmenen pelaajaa.

Pelissä heittotarkkuudesta on apua, samoin nopeista ja notkeista väistelyliikkeistä. Iästä ei ole paljoa hyötyä. Pienikokoinen ja nuori pelaaja voi pärjätä yllättävän hyvin. Isoon rautakankeen osuu helposti.

Tappopallo on tullut koulun liikuntatunneilta, mutta koulussa sitä on pelattu liikuntasalissa pehmeillä palloilla. Olemme kehitelleet tähän lumisota- ja joukkueversion. Pelille on monia eri nimiä, tappopallo on meidän koulussa käytetty nimitys.

tiistai 9. tammikuuta 2018

Metsästys

Metsästys on lumisotapeli, jossa pelaajilla on erilaisia rooleja. Pelissä piileskellään, väijytään ja välillä myös juostaan. Siinä vain metsästäjä heittää lumipalloja. Peli toimii hyvin, jos mukana on vähintään viisi pelaajaa. Metsästäjällä on pelin tärkein rooli.

Pelissä on kaksi joukkuetta: susi ja jänikset sekä metsästäjä ja koira/koirat. Susia ja metsästäjiä on vain yksi, jäniksiä vähintään kaksi ja koiria yksi tai useampia. Metsästäjän ja koirien joukkue voittaa, jos se saa poltettua kaikki toisen joukkueen eläimet. Susien ja jänisten joukkue voittaa, jos se onnistuu polttamaan metsästäjän.

Pelaajat voivat polttaa toisensa seuraavasti
  • Susi ja jänikset voivat polttaa metsästäjän koskettamalla. Susi voi polttaa myös koiran koskettamalla, mutta jänis ei voi polttaa koiraa mitenkään.
  • Metsästäjä voi polttaa metsän eläimen lumipallolla. Koira voi polttaa jäniksen koskettamalla, mutta koira ei voi polttaa sutta mitenkään.

Alussa koira ja metsästäjä laskevat sovittuun lukuun (noin kahteenkymmeneen) ja metsän eläimet pakenevat. Sen jälkeen he huutavat “tullaan” ja peli alkaa.

Jos peliä pelaa pimeällä, koiralla on lamppu. Lampun pitää olla päällä koko ajan. Muilla ei ole lamppuja.

Peli toimii hyvin viidellä pelaajalla (metsästäjä, koira, susi ja kaksi jänistä). Kuudella pelaajalla on vaikea saada tasaiset jaot. Yli kuudella pelaajalla saa hyvät jaot.

Peli on meidän itse keksimä. Tykkäämme pelata peliä metsässä, mutta joku muukin paikka, jossa on piiloja, käy hyvin. Parhaiten pelissä pärjää, jos joukkue tekee alussa yhdessä suunnitelman.

Meillä koira ja metsästäjä polttavat usein ensin suden (joka yleensä odottaa piilossa), että koira voisi sen jälkeen juosta vapaasti etsimässä jäniksiä. Suden ollessa vielä pelissä koiran kannattaa pysyä metsästäjän läheisyydessä, jotta ei pala, koska koira on yksin avuton sutta vastaan. Metsän eläimet yleensä odottavat piilossa metsästäjää.

maanantai 8. tammikuuta 2018

Vikkelä ja Köntys

Vikkelä ja Köntys on sisällä pelattava hippapeli, joka taitaa olla meidän itse keksimä. Se toimii parhaiten jos pelaajia on vähintään kolme.

Peli sopii erityisesti perheen pienimmille. Tosin hauskemmaksi peli muuttuu, jos mukaan saadaan ainakin yksi isompi tai aikuinen Köntykseksi.

Vikkelä ja Köntys liikkuvat eri tavoilla. Köntyksen täytyy liikkuessaan koko ajan koskettaa vähintään kolmella raajalla maahan. Vikkelät puolestaan saavat koskettaa maahan korkeintaan yhdellä raajalla kerrallaan.

Pelin aluksi yksi pelaaja on Köntys. Hän yrittää ottaa muita pelaajia - Vikkeliä - kiinni. Köntyksen kiinni saama Vikkelä muuttu Köntykseksi, mutta alkuperäinen Köntys ei muutu Vikkeläksi. Näin kasvava Köntysten armeija yrittää yhteistuumin saada loputkin vikkelät kiinni. 

Peli päättyy kun viimeinenkin Vikkelä on muuttunut Köntykseksi.

Meillä peli on ollut hauskinta silloin kun lapset olivat alle kouluikäisiä ja Köntyksenä toimi iso ja jäykkä isä. Peli on myös hyvää voimistelua aikuisille :)

Lamppuhippa

Lamppuhippa on pimeässä pelattava piilopeli. Erityisen mielenkiintoista peli on syksyn pimeässä ennen lumen tuloa, mutta voi peliä talvellakin pelata. Se toimii parhaiten, jos mukana on vähintään viisi henkilöä. Pelissä etsijällä on lamppu, muilla lamppua ei ole.

Pelin keskuspaikka on tolppa tai joku muu selkeä paikka, jonka luokse löydetyt pelaajat kokoontuvat. Meillä se on katkennut puu. Löydettyjen on oltava korkeintaan kolmen metrin päässä tolpasta.

Etsijä kiertää kävellen talon katsomatta muualle kuin eteensä. Jos ei ole mahdollista kiertää taloa, hän voi vaikkapa laskea sovittuun lukuun. Sillä aikaa muut pelaajat menevät piiloon. Etsijä aloittaa kierroksen tolpalta ja saapuessaan siihen uudestaan hän koskettaa tolppaa ja huutaa “tullaan”.

Tämän jälkeen etsijä alkaa etsiä muita. Hän voi liikkua vapaasti sovitulla pelialueella. Löytäessään jonkun etsijä sanoo löydetyn nimen, jolloin löydetty menee tolpalle.

Piilossa olevat voivat pelastaa kiinnijääneet koskettamalla tolppaa ja huutamalla “kaikki pelastettu” niin kovaa, että etsijä kuulee. Sitten kiinnijääneet ja pelastaja juoksevat piiloon. Etsijä voi heti huutaa kaikkien nähtyjen nimet, hänen ei siis tarvitse palata tolpalle pelastuksen jälkeen. Kun kaikki on löydetty, alkaa uusi kierros.

Jos etsijä huutaa väärän nimen, tulee nimirikko, joka tarkoittaa sitä, että etsijä joutuu kiertämään uudestaan talon (nyt hän voi juosta). Sillä aikaa kaikki kiinnijääneet menevät uudestaan piiloon.

Etsijän lampun on koko ajan oltava päällä eikä hän saa missään vaiheessa peittää sitä.

Lamppuhippaa meillä on pelattu jo 10 vuotta. Se on tullut meidän pelivalikoimaan koulukaverien kautta. Haastetta ja mielenkiintoa peliin saa pukeutumalla mahdollisimman tummiin vaatteisiin (tai valkoisiin lumella), joissa ei ole heijastimia. Parhaimmillaan meillä pelastaja on maannut maastopuvussa tolpan vieressä puskassa - ja ehti pelastaa monta kertaa ennen kuin etsijä hänet huomasi.

Blogista ja sen kirjoittajista

Olemme kuusihenkinen perhe Pohjois-Karjalasta. Tässä blogissa kerromme sellaisista yhdessä pelattavista peleistä, joissa ei käytetä tietokoneita tai muita sähköisiä laitteita (paitsi pimeällä lamppua). Kerromme pelien säännöt sekä kokemuksia ja vihjeitä pelien pelaamiseen.

Kerromme vain sellaisista peleistä, joita olemme itse pelanneet ja suosittelemme myös teille.

Pelaamme pelejä yhdessä naapurien, ystävien, koulukavereiden ja serkkujen kanssa, mutta myös omalla porukalla - perheeseemme kuuluu kolme peruskouluikäistä ja yksi lukioikäinen sekä reilut nelikymppiset vanhemmat. Asumme maaseudulla, jossa katuvalot, naapurit ja liikenne eivät haittaa ulkopelejä.

Jotkut peleistä ovat muilta opittuja, joita pelaamme sellaisenaan, toiset muunnelmia tutuista peleistä ja jotkut kokonaan meidän itse keksimiä. Pelit ovat erilaisia ulkona ja sisällä pelattavia pelejä, esim piilo-, lamppu- ja lautapelejä.

Pelit ovat meillä tapa tehdä jotain yhdessä perheen ja eri-ikäisten kaverien kanssa. Ehkäpä myös te vanhat ja nuoret lukijat löydätte itsestänne leikkisyyttä ja intoa niin, että innostutte pelaamaan ja löydätte pelien kautta yhteyden toisiinne.